Tuttuja ajatuksia, mutta niin helposti unohtuvia, ja aika useesti varmaan ajankohtasiakin.

Iloa on osata iloita toisen puolesta kun itsestä tuntuu ilottomalta. Ilonaiheita ois miljoona, mutta niitä tuskin huomaa, kun keskittyy kaikkeen mikä ei oo hyvin tai kaikkeen mitä pitäis tehdä, tai kaikkeen mitä ei jaksa, tai kaikkeen mitä ei osaa, tai kaikkeen mitä ei ole, tai kaikkeen mitä haluais olla, tai kaikkeen mitä olevinaan pitäis olla, tai kaikkeen mitä muut on, tai kaikkeen mitä ei halua tehdä. Tai kaikkeen turhaan ylipäätään, kaikkeen ikävään.

Matt. 6:26-27 "Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut!
Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?"

Tähän tuttuun ajatukseen haluun totuttautua. Keskittyä ilonaiheisiin eikä turhiin ja masentaviin. Miksi murehtia kun Jumalalla on kaikki langat käsissään, eikä Jumalan kädet lipsu. Turha murehtiminen kerää ympärille sumun, jotka peittää valon. Uus asia lisää sumua ja pian ei nähdäkkään eteenpäin. Ja sitten ollaan siinä tilanteessa että valitetaan, että elämä on paskaa.

Vaikeaa toki voi olla jättää vaan kaikki Jumalan haltuun ja luottaa että niistä pidetään huoli mutta eikö tunnukkin ideana aika hyvältä? Itse en tässä aina onnistu, mutta haluaisin onnistua ees useammin. Ehkä tänään taas tajusin sitä vähän lisää.

Ja kun muistais, että aina on jotain hyvää. Aina on jotain, mistä iloita, ja voi kun niihin osaisi kiinnittää huomiota useammin.

Ja kuitenkin
Jumala
on
Hyvä, ja Rakkaus. Jokaista kohtaan. Eikö siitäkin vois iloita?